Vanha lehtileike kertoo – ei Kakskerranjärvestä, mutta tarina on tutun tuntuista – erityisesti punaisella alleviivattu loppukappale. (Kuva on rekonstruktio alkuperäisestä, joka on hieman tuhruinen lukea)

Ja koskakohan tuo oli Turun Sanomissa? Viime viikolla? Viime vuonnako?
Ei, vaan 6.12. 1969! Osoittaa ainakin sen, että silloisessa Kanta-Hämeen Seutukaavaliitossa on ollut asiansa osaava limnologi asialla ja Turun Sanomissa toimittaja joka on asianmukaisesti osannut uutisoida.

Hämmästyttävää ja jälkikäteen ajatellen suorastaan pöyristyttävää on, että kun luonnon- ja ympäristönsuojelusta alettiin 1970-luvulla puhua enemmän, tästä asiasta vaiettiin jokseenkin tyystin, suorastaan tahallisen tuntuisesti. Syntipukeiksi löytyivät mieluummin vaikkapa mattopyykillä olevat mummot. Mainostettiin että pitää käyttää Mäntysuopaa – se sympaattinen puhuva hauki, muistattehan: ”Älä vahingoita vesistöjä”. – Kakskerranjärvellä oli muuten jo 1960 -luvulla voimassa epävirallinen mattojenpesukielto, jota kaikki rantojen asukkaat noudattivat, kuten silloin vielä epävirallista moottorivenekieltoa.

Yksityiset sauna- ja pyykkivedet olivat ja ovat yhä jokseenkin marginaalisia tässä kokonaisuudessa, mutta toki niidenkin pääsyä järveen tulee välttää: oman uimarannan paikallinen rehevöityminen ja limoittuminen voi olla sellaisesta seurauksena. Vasta ongelman todella noustua silmille 1980-luvun puolivälissä havahduttiin uudestaan ja tällä kertaa laajemmalti hoksaamaan tuo tosiseikka, joka vielä 60-luvulla ”ei ollut yleisesti tiedossa”. Totuuden hyväksyminen vei eräillä tahoilla vielä sittenkin aikansa. Vasta 1990-luvun alusta lähtien on toimittu niin kuin olisi pitänyt jo pari vuosikymmentä aiemmin.

Nykyinen maanviljelijäpolvi toimii selvästi vastuullisemmin ja järven tilan huomioiden,  niin olisi vain pitänyt toimia jo 50 vuotta sitten*, kun tosiasiat olivat jo tiedossa. Samoihin aikoihin oli myös toinen ongelma: ylituotanto ja ”viljavuoret”, minkä vanhempi polvi varmasti muistaa. ”Pakettipeltojen” käsite lanseerattiinkin jo silloin. Voi vain harmitella, että ei osattu yhdistää viljelypinta-alan vähentämistä suunnitellusti niin että samalla olisi vähennetty vesistöjen kuormitusta. Monelta harmilta olisi tosiaan vältytty. Mutta kuten todettu, jälkiviisaus on aina niin helppoa.

Kakskerranjärvi oli 1960 -luvulla kirkas ja hyväkuntoinen, satoi tai paistoi, eikä sen eteen tarvinnut nähdä vaivaa saati maksaa. Sitten kävi kuinka järven historiasivulla kerrottiin; erilaisiin hoitotoimenpiteisiin ryhdyttiinkin, ja ne ovat vieneet rahaa ja resursseja.

Mutta lopulta kaikki on tuottanut tulosta. Kaikki järven ympärillä vaikuttavat osapuolet ovat istuneet saman pöydän ääressä yli kymmenen vuotta, toimenpiteitä suunnittelemassa ja täytäntöönpanemassa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Kakskerranjärven tilassa on tapahtunut selkeä muutos parempaan ulkoisen kuormituksen vähennyttyä eikä suuria sinileväongelmia ole enää ollut. Järven kesäkaudet ovat olleet kirkkaita helteistä huolimatta – ja huolimatta sään muistakaan vuotuisista vaihteluista. Ja tämä saavutettiin sillä, että tärkeällä valuma-alueella pistettiin syksyllä 2007 peltoja kesannolle ja osin suorakylvöön n. 30 ha verran, ja näin ”vanhat synnit” eivät enää pääse valumaan ja fosforitasot ovat suurin piirtein puolittuneet tuottavassa kerroksessa.
Tässä alioartikkeli Turun Sanomista 18.9. 2018:
Kakskerranjärvi voi paremmin kuin pitkiin aikoihin

Eräänä ongelmana on yhä alusveden happipitoisuuden lasku keskitalvella ja -kesällä, johtuen veden luontaisesta kerrostumisesta, mikä johtaa fosforin liukenemiseen pohjasedimenteistä. Tämän ns. sisäisen kuormituksen kuriin saaminen voi vielä kestää jonkin aikaa, mutta se toivottavasti saavutetaan lähivuosina.

*) Päivitin vuosilukemaa, kun siinä oli lukema 40 vuotta, eli olen tämän sivun julkaissut siis jo 10 vuotta sitten.
Sivun alkuun