Historiaa

Kakskerranjärven tilan kehitys aikojen kuluessa
– Anssi Junnila
Kakskerranjärvi on järveksi nuori – se kuroutui merestä noin 1400 vuotta sitten ja muuttui järveksi varsin nopeasti, noin sadassa vuodessa.

Ihmisen toiminta Kakskerranjärven valuma-alueella on vaikuttanut järven tilaan jo satojen vuosien ajan. Maan- ja metsänkäytön muodoista riippuen järvi on ollut välillä hyvinkin ”karussa” (vähäravinteisessa) tilassa, välillä taas rehevämmässä. Tästä on tehty erinomainen ja kattava tutkimus, jota voi suositella kaikille kiinnostuneille: Räsänen M & Salonen V-P: Turun Kakskerranjärven ravinnetila ja sen kehitys.
(Turun yliopiston maaperägeologian osaston julkaisuja 50, Turku 1983 )

Kakskerranjärveen on saviaineksen mukana kulkeutunut ravinteita aina, mutta merkittävin muutos sen ravinnetilassa liittyi toisen maailmansodan jälkeiseen yleislannoitteiden käyttöönottoon. 1950-luvulta lannoitemäärien käyttö Lounais-Suomessa nousi lineaarisesti fosforipitoisten yleislannoitteiden suhteellisen määrän samalla kasvaessa. Samaan aikaan myös kesäasutuksen määrä järvellä kasvoi. Sen merkitys Kakskerranjärveä kuormittavana tekijänä on kuitenkin kokonaisuudessaankin pieni. On arvioitu, että noin 15% järven nykyisestä kokonaiskuormituksesta tulee asutuksesta, 15% ympäröiviltä metsäalueilta ja loput 70% pelloilta.

Kakskerranjärvi oli erinomaisessa kunnossa 1960 -luvulla, eikä 1970-luvullakaan silmämääräisesti näyttänyt olevan vielä isoja ongelmia, mutta pinnan alla tapahtui jo:
happikyllästyshistoria
Happikyllästysasteen nousu pintavedessä kertoo kiihtyvästä perustuotannosta eli levien määrän kasvusta, mikä taas johtuu kasvavasta ravinnekuormituksesta.
(Lähde: Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys)

Kriittinen raja ylittyi 1980-luvun alkupuolella, jolloin alkoi näkyä sinilevän massaesiintymisiä (”kukintoja”); ensin vähän ja yleensä loppukesällä, kunnes vuonna 1990 tapahtui ensimmäinen varsinainen massaesiintyminen keskellä kesää. Vasta noihin aikoihin liikalannoittamisen haitat tunnustettiin lopulta yleisesti ja laajasti, ja lannoitemääriä ryhdyttiin korjaamaan alaspäin. Mutta vahinko oli ehtinyt jo tapahtua.

Kun järven ravinnetaso on kerran päässyt korkealle, pienikin lisä saa ”kuormitusastian” pysymään niinsanotusti täytenä. Lisäksi on olemassa ns. itselannoituksen vaara. Kun pohjan läheisistä vesikerroksista loppuu happi – runsaan tuotannon tuottaman biologisen aineksen lahoamisen seurauksena – alkaa sedimenttiin sitoutunut fosfori uudelleen liueta veteen pahentaen tilannetta. Tämän torjumiseksi on Kakskerranjärveä hoidettu ns. ilmastinpumpuilla vuodesta 1987 lähtien eri tavoin. Niiden tarkoitus oli kierrättää hapekasta pintavettä pohjaan pyrkien näin pitämään happitilanteen siellä kohtuullisena. Ilmastimien teho oli kuitenkin alusveden kokonaistilavuuteen nähden melko vähäinen eikä ilmastusta ei ole viime vuosina enää jatkettu. Sen lopettamisella ei ole ollut merkittävää vaikutusta järven tilaan ulkoisen kuormituksen vähennyttyä ratkaisevasti vuodesta 2007 lähtien.

Rehevöityminen suosii ns. roskakaloja, tässä tapauksessa lähinnä särkeä. Niiden runsaat määrät periaatteessa edesauttavat rehevöitymistä kalojen pöllyttäessä pohjasta ravinteita ja ulostaessa ravinteita kirjaimellisesti suoraan levien hyödynnettäväksi. Kakskerranjärvellä onkin toteutettu kalaston ns. biomanipulaatiota, eli on harvennettu runsasta roskakalakantaa pauneteilla pyytämällä ja nuottaamalla vuosina 1989-1996 ja samalla on istutettu petokaloja, kuhaa ja toutainta. Kalaston rakennetta onkin saatu korjattua, ja esimerkiksi lahnan kasvu on parantunut – ylitiheissä kannoissa sen kasvu on hidasta. Kalakannan rakenne on pysynyt tämän jälkeen hyvänä eikä uudelle hoitokalastukselle ole ollut tarvetta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen aloittamaa tutkimussarjaa jatkaa Luonnonvarakeskus (Luke) tehden Kakskerranjärvellä muutaman vuoden välein koekalastuksia. Viimeisimmän vuonna 2017 tehdyn koekalastuksen perusteella Kakskerranjärven tila on jo saavuttanut hyvän tason.

Mutta Kakskerranjärven tila oli vielä 2000-luvun alkupuoliskolla huono; erityisesti sateisten vuosien aiheuttama huuhtouma aiheutti kesäkautisia sinileväkukintoja, toisaalta pari kuivaa vuotta paransi väliaikaisesti järven tilaa kun ulkoinen kuorma pieneni. Ratkaisevaa oli kun vuoden 2007 syksyllä järven valuma-alueella pantiin peltoja ”pakettiin” ympäristötukisopimuksella yli 20 ha, mikä näkyi heti seuraavana kesänä parempana tilana, ja kehitys on tämän jälkeen jatkunut hyvään suuntaan. Kesannointipinta-alaa on tämän jälkeen alueella vielä lisätty ja alueella on siirrytty myös suorakylvöön, missä maata ei muokata. Näitten toimenpiteitten voidaan katsoa vaikuttaneen oleellisella tavalla järven ulkoisen kuormituksen ratkaisevaan vähenemiseen, eikä sinilevien suuria massaesiintymisiä ole enää ollut tämän jälkeen vaan Kakskerranjärven vesi on viime vuosina säilynyt pääsääntöisesti kirkkaana.

Ja vaikka jälkiviisaus on aina imelää, ei tässä tapauksessa voi malttaa olla toteamatta, että Kakskerranjärven ja muittenkin sisävesiemme rehevöityminen olisi suurelta osin voitu välttää, jos olisi ajoissa uskottu asiantuntijoita.

sivun alkuun